Kaija Leppänen
15.4.2022

Ukrainan kriisistä johtuvia mietteitä

Olen ollut käsityönopettajan toimesta eläkkeellä 13 vuotta ja toiminut koko ajan Unicef-vapaaehtoisena tehden erilaisia käsitöitä myyjäisiin maailman lasten hyväksi.
Ensin oli koronapandemia, jolloin piti eristäytyä paljon omiin oloihin ennen rokotuksia. Käsitöiden tekeminen ajankuluna tuntui erityisen mielekkäältä hyvään tarkoitukseen.
Nyt Ukrainan kriisi tuntuu ihan lohduttomalta, viattomien siviilien ja lasten kohtalona.

Järjestimme myyjäiset Ukrainalaisten hyväksi. Minua pyydettiin suunnittelemaan muiden käsitöiden lisäksi joku pieni uusi tuote, vaikka enkeli, shampanjapullon korkeista. (Joulumyyjäisissä korkkitonttuja)
Niinpä tein kuvan mukaisia enkeleitä miettien, että ne herättäisvät ajatuksia lasten suojelemisesta. Materiaalitkin löytyivat omista varastoistani käsityöläisenä.
Puhtaat korkit saan ravintolassa työskentevältä Unicef vapaaehtoiselta.
Tein myös patakintaita niinkuin muihinkin meidän myyjäisiin.
IMG_3578.JPG
IMG_3532.JPG

Lisätietoja

amanuenssi Seija Hahl
seija.hahl@jyvaskyla.fi
p. 050 311 8886

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen osalta
vastuulliset tutkijat:

professori Sirpa Kokko
sirpa.kokko@uef.fi

yliopistonlehtori Tarja Kroger
tarja.kroger@uef.fi.

Pin It on Pinterest